DNA:n johto

DNA:n hallintoelimiä ovat yhtiökokous, hallitus ja toimitusjohtaja. Johtoryhmä avustaa toimitusjohtajaa yhtiön ja konsernin johtamisessa.

Yhtiökokous

DNA:n ylin päättävä elin on yhtiökokous. DNA:n hallitus kutsuu yhtiökokouksen koolle, valmistelee siellä käsiteltävät asiat ja toimeenpanee yhtiökokouksen päätökset. Varsinainen yhtiökokous pidetään kerran vuodessa hallituksen määräämänä päivänä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä, ja siellä käsitellään yhtiöjärjestyksen mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat ja mahdolliset muut ehdotukset. Lisäksi yhtiö voi tarvittaessa pitää ylimääräisiä yhtiökokouksia. Yhtiökokoukset pidetään Helsingissä.

Hallitus

DNA:n yhtiöjärjestyksen mukaan hallitukseen kuuluu 5–9 varsinaista jäsentä, jotka valitaan vuosittain varsinaisessa yhtiökokouksessa. Hallitus on vahvistanut kirjallisen työjärjestyksen hallituksen tehtävistä, käsiteltävistä asioista, kokouskäytännöstä ja päätöksentekomenettelystä. Työjärjestyksen mukaisesti hallitus käsittelee ja päättää konsernin kannalta taloudellisesti, liiketoiminnallisesti tai periaatteellisesti merkittävät asiat. Hallituksen puheenjohtajana toimii Jarmo Leino. Hallituksella on kaksi valiokuntaa: tarkastusvaliokunta ja palkitsemisvaliokunta.

Toimitusjohtaja ja johtoryhmä

Yhtiön hallitus nimittää toimitusjohtajan. DNA:n toimitusjohtajan tehtävät määräytyvät osakeyhtiölain mukaan. Toimitusjohtaja vastaa itsenäisesti konsernin johtamisesta hallituksen hyväksymien strategisten periaatteiden ja tavoitteiden sekä hallituksen vahvistamien toimintasuunnitelmien ja yleisten periaatteiden mukaisesti (yleistoimivalta).

Konsernin johtoryhmän muodostavat toimitusjohtaja, liiketoiminta-alueiden johtajat, talousjohtaja, tekninen johtaja, tietohallinnon johtaja, lakiasiainjohtaja, henkilöstöjohtaja ja strategiajohtaja. DNA:n toimitusjohtaja on Jukka Leinonen.