DNA:n kasvu

Tie matkaviestinoperaattorista tietoliikennekonserniksi

  1. DNA aloittaa matkapuhelin-operaattorina
  2. Suomen matkapuhelumarkkinoiden kriisi ja hyberkilpailu
  3. Toiminnan uudelleenorganisointi ja tehostaminen
  4. Laajat tietoliikennepalvelut tarjoava DNA-konserni perustetaan
  5. Erillisten liiketoimintojen kehittäminen
  6. Yksi DNA
  7. Welho osaksi DNA:ta
  8. Valtakunnalliset antenniverkon lähetykset ja 4G-verkon rakentaminen
  9. Forte Netservice Oy:n osto
  10. Liiketoimintarakenteen suoraviivaistaminen
  11. Asiakaspalvelun vahvistaminen
  12. Digi-TV Plus Oy:n osto 
  13. TDC Finland Oy:n ja TDC Hosting Oy:n osto

Yhtiö on syntynyt hieman ennen 2000-luvun taitetta. Vuonna 1999 perustettiin silloisen Finnet-ryhmän puhelinyhtiöiden laajentamiseksi kolme matkaviestinnän yhteistyöyhtiötä. Näistä yhtiöistä on eri vaiheiden kautta syntynyt konsernin matkaviestinliiketoiminnan yhtiö DNA Finland Oy.

Valmistelut uuden valtakunnallisen matkapuhelinpalvelun avaamiseksi tehtiin vuoden 2000 aikana. Verkko avattiin, laaja markkinointi käynnistyi ja DNA-liittymien myynti alkoi vuoden 2001 helmikuun alussa.  Telia Mobilen liiketoiminta Suomessa ostettiin vuonna 2003.

Nykyinen DNA-konserni aloitti toimintansa 1.7.2007, kun DNA Oyj:n (siihen asti emoyhtiön nimi oli ollut Finnet Oy) liiketoiminnot ja kuuden puhelinyhtiön liiketoiminnot yhdistettiin. DNA muuttui matkaviestinoperaattorista merkittäväksi tietoliikennealan toimijaksi. Yhtiöön tuli matkaviestinliiketoiminnan ohelle vahva kiinteän verkon liiketoiminta, joka sisältää puheen, datan, kaapeli-tv:n ja turvallisuuspalvelut sekä kodeille että yrityksille.

DNA kertoi toukokuussa 2008 laajentumisestaan: yritysmyynnin yksiköt perustetaan kahdeksalle uudelle talousalueelle.

Vuonna 2009 DNA:n toiminnot keskitettiin yhteen organisaatioon ja siirryttiin teknologiapohjaisesta ajattelumallista asiakaskohtaiseen jakoon: kuluttajaliiketoiminta ja yritysliiketoiminta.

Toukokuussa 2010 DNA sopi Sanoman kanssa Welhon liiketoiminnan ostamisesta. Liiketoimintajärjestely yhdisti kahden vahvan toimijan voimavarat: Welholla oli vahva ote pääkaupunkiseudun kiinteän verkon liiketoiminnasta, kun taas DNA on vahva valtakunnallinen matkaviestinoperaattori ja johtava kiinteän verkon toimija Oulun, Lahden, Turun, Porin ja Kuopion talousalueilla.

DNA vahvisti yritysliiketoimintaansa 12.7.2011 ostamalla tietoliikenne- ja tietoturvapalveluja tarjoavan Forte Netservices Oy:n. Forte Netservicesillä on erinomaisesti tuotteistetut palvelut 60 maassa ja korkea asiakastyytyväisyys. Kaupan ansiosta DNA voi tarjota entistä kattavammat palvelut PK- ja suurasiakkaille ICT-hallintapalvelumarkkinoilla.

Huhtikuussa 2013 DNA sopi Groupin kanssa Digi TV Plus Oy:n eli PlusTV:n ostamisesta. DNA:n strategisena tavoitteena on kasvaa valtakunnalliseksi ykköstoimijaksi tv- ja viihdeliiketoiminnassa. PlusTV siirtyi DNA:n omistukseen syyskuussa 2013.

Huhtikuussa 2014 DNA sopi tanskalaisen TDC A/S:n kanssa TDC Oy Finlandin ja TDC Hosting Oy:n ostamisesta. Kilpailu- ja kuluttajavirasto antoi toukokuussa 2014 hyväksynnän yrityskaupalle, ja yhtiöt siirtyvät DNA:n omistukseen kesäkuussa 2014.