Tutkimukset:
DNA Koululaistutkimus 2022

DNA:n koululaistutkimus perehtyy lapsien ja nuorien puhelimen käyttöön ja hankintaan liittyviin ilmiöihin. Tältä sivulta löydät lisätietoa koululaistutkimuksestamme.


 

DNA:n tutkimusten päätavoite on tuottaa arvoa DNA:n liiketoiminnan ja keskeisten sidosryhmien päätöksenteon tueksi.
Katso kaikki tutkimukset

Näin suomalaisvanhemmat sopivat lasten kanssa puhelimeen liittyvistä pelisäännöistä ja rajoituksista

DNA:n juuri ilmestyneen koululaistutkimuksen mukaan vanhempia huolettaa se, millaista materiaalia lapset näkevät sosiaalista mediaa ja nettiä puhelimella käyttäessään. Yhdessä sovittujen pelisääntöjen lisäksi vanhemmat valvovat ja rajaavat varsinkin pienten lasten puhelimen käyttöä. Onneksi sekä pelisääntöjen että yhdessä opettelun lisäksi on tarjolla erilaisia palveluita helpottamaan huolta.

Vanhemmat pitävät lasten ja nuorten kännykän käytössä suurimpana riskinä haitallista sisältöä eli kontakteja tai sivustoja, jotka käsittelevät esimerkiksi päihteitä, seksiä ja väkivaltaa. Koululaistutkimukseen osallistuneista 5–12-vuotiaiden vanhemmista 61 prosenttia koki asian riskiksi, 13–16-vuotiaiden vanhempien joukossa osuus oli 55 prosenttia.

”Onneksi suurimpana pidettyjä riskejä on kohdattu vähiten. Vain 13 prosenttia alle 12-vuotiaiden lasten ja 16 prosenttia isompien lasten vanhemmista on törmännyt siihen, että lapsi on vieraillut haitallisilla sivustoilla. Tänä keväänä riski valitettavasti konkretisoitui, sillä moni lapsi ehti nähdä esimerkiksi TikTokissa sotamateriaalia. Vaikka lapsille digitaitojen oppiminen ja yhteydenpito ovat tärkeitä, on vanhemman vastuulla huomioida, mitä lapsen kannattaa katsoa ja käyttää puhelimellaan. Myös huolista puhuminen on tärkeää”, Sami Aavikko DNA:lta sanoo.

DNA:n ja Nepan yhteistyössä tuottama tutkimus tuotettiin online-paneelissa 10.–18. helmikuuta 2022. Tutkimukseen vastasi tuhat 5–16-vuotiaiden lasten vanhempaa. Vuosittain tehtävässä tutkimuksessa selvitetään, miten suomalaiset lapset ja nuoret käyttävät puhelinta sekä mitkä tekijät vaikuttavat sen hankintaan ja käyttöön.

Puhelimen käyttöön on yhdessä sovitut pelisäännöt

Koululaistutkimuksesta selviää, että kaikenikäisten lasten kanssa on yleistä sopia yhteisistä puhelimen käyttöä koskevista pelisäännöistä. 5–12-vuotiaiden lasten vanhemmista näin kertoi tekevänsä 68 prosenttia, ja 13–16-vuotiaiden vanhemmista 60 prosenttia. Pelisäännöissä on yleisimmin sovittu puhelimesta huolehtimisesta ja siihen vastaamisesta.

”Monessa perheessä puhutaan myös siitä, miten puhelinta käytetään: mitä saa julkaista ja missä, millaista kieltä netissä ja viesteissä käytetään sekä omien henkilötietojen jakamisesta. Nämä ovat lapsen ja nuoren turvallisen netinkäytön kannalta tärkeitä asioita käydä läpi”, Aavikko toteaa.

Ukrainan sodasta sosiaalisessa mediassa sekä netissä leviävä materiaali on monessa perheessä lisännyt vanhempien huolta nimenomaan siitä, miten ja mihin puhelinta käytetään. Näissä kysymyksissä DNA tekee yhteistyötä vastuullisuuskumppaneiden kanssa. Esimerkiksi DNA:n pitkäaikainen kumppani SOS-Lapsikylä on julkaissut hyvät ohjeet vanhemmille siitä, miten jutella esimerkiksi sodasta nousevia tunteita lapsen kanssa.

”Keskustelu lapsen tai nuoren kanssa on paras keino pysyä kartalla siitä, mitä lapsi puhelimella tekee ja millaista materiaalia hän siellä näkee. Paras vaihtoehto on antaa lapsen itse esitellä ja kertoa siitä, mitä hän tekee kännykällä tai millä sivuilla hän käy”, Aavikko vinkkaa.

Valvontaa ja rajoituksia

Mitä nuoremmista lapsista on kyse, sitä enemmän vanhemmat valvovat ja rajoittavat heidän puhelimen käyttöään. Vain kuusi prosenttia 5–12-vuotiaiden vanhemmista ilmoitti, ettei millään tavalla rajoita lapsen puhelimen käyttöä. Vastaava luku teinien vanhempien joukossa oli 26 prosenttia.

”Selkeästi yli 12-vuotiaiden annetaan jo vapaammin käyttää puhelinta ja luotetaan siihen, että he osaavat toimia puhelimen kanssa järkevästi. Ymmärrän, että vanhemmilla on kiusaus lukea varsinkin pienempien lasten käymää viestinvaihtoa, mutta on hyvä muistaa, että viestintäsalaisuus koskee myös lapsia. Vanhemmalla on oltava painava syy, kuten epäilys kiusaamisesta tai epämääräisestä yhteydenotosta, mennä lapsen puhelimelle,” Aavikko muistuttaa.

Pienempien lasten vanhemmista 43 prosenttia vastasi tarkistavansa säännöllisin väliajoin lapsen puhelimesta sen käyttöä, 13–16-vuotiaiden osalta näin teki enää 14 prosenttia. 5–12-vuotiaiden lasten vanhemmista 41 prosenttia ilmoitti käyttävänsä myös puhelimen ominaisuuksia käyttöajan rajoittamiseen, isommilla lapsilla näin teki vajaa viidennes.

DNA:n tutkimukset

Maailma muuttuu ympärillämme nopeasti. DNA haluaa vuosittaisten tutkimuksien avulla selvittää asiakkaiden toiveita ja tarpeita sekä erilaisia ilmiöitä. Jaamme tietoa niin tutkimustuloksista kuin vastauksia askarruttaviin kysymyksiin vinkkisisältöjen muodossa. Lisäksi voimme tehdä parempia palveluita ja tuotteita asiakkaillemme, jotta heidän arkensa olisi entistä mutkattomampaa.

Tutustu DNA:n muihin sisältöihin

Tämä unohtuu monelta hankittaessa puhelinta lapselle

Lue DNA Kaupan toimitusjohtajan Sami Aavikon blogikirjoitus aiheesta.

Lapset ja nuoret netissä

Verkkomaailma on lapsille ja nuorille erottamaton osa elämää – samoin kuin aikuisillekin. Lapsilla ja nuorilla on yhtälailla oikeus olla osa digitaalista yhteiskuntaa ja pitää yhteyttä ystäviin netin kautta.

Tutustu DNA:n artikkeleihin

Lue mistä puhutaan nyt ja ota haltuun vinkit, joiden avulla teet arjestasi mutkattomampaa.

Yhteisiä satuhetkiä koko perheelle

DNA ja SOS-Lapsikylä haluavat tarjota kaikille perheille yhteisiä satuhetkiä uniikkien sisältöjen parissa ja muistuttaa satujen tärkeydestä lapsen kehityksessä, unohtamatta yhdessä vietetyn ajan merkitystä kiireisen arjen keskellä.