Rauhallista joulunaikaa!
Joululahjoituksemme kohdistuu tänä vuonna pitkäaikaiselle kumppanillemme Suojellaan Lapsia ry:lle, jonka työ lasten digitaalisen turvallisuuden edistämiseksi on korvaamattoman arvokasta.
Joululahjoitus lasten suojelemiseksi
Digitaaliset ympäristöt tuovat elämään paljon hyvää, mutta niihin liittyy varsinkin lapsille vaaran paikkoja. Lasten tulisikin oppia digiturvataitoja mahdollisimman varhain – ennen kuin heillä on omaa laitetta käytössään. DNA on jo vuosia tukenut Suojellaan lapsia ry:n järjestämiä digiturvataitojen työpajoja. Nämä maksuttomat tilaisuudet ovat tavoittaneet yli 23 000 lasta 166 eri paikkakunnalta ympäri Suomen.
Onko lähipiirissäsi pieniä lapsia?
Suojellaan lapsia ry järjestää Stop, Slow & Go™ -työpajoja kolmesta eri aihepiiristä: digiturvataidot, kehon rajat ja tunnetaidot. Ne on tarkoitettu 5–9-vuotiaille lapsille ja niihin osallistutaan koululuokan kanssa etänä. Seuraavat työpajat järjestetään mediataitoviikolla helmikuussa 2026. Lue lisää työpajoista ja vinkkaa niistä lapsen opettajalle!
Tutustu myös maksuttomaan tehtävävihkoseen, jonka avulla lapsi voi opetella digiturvataitojen itsenäisesti. Vihkosen voi ladata ilmaiseksi suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.
Yhteistä aikaa satujen parissa
DNA ja SOS-Lapsikylä haluavat tarjota kaikille perheille yhteisiä satuhetkiä uniikkien sisältöjen parissa ja muistuttaa satujen tärkeydestä lapsen kehityksessä, unohtamatta yhdessä vietetyn ajan merkitystä kiireisen arjen keskellä.
Kuuntele joulusatumme – ja muut ihanat sadut linkin takaa.
Digitaalisesti yhdenvertaisen Suomen puolesta
Tänä vuonna olemme tukeneet digitaalisen yhdenvertaisuuden edistämistä ja siten syrjäytymisen ehkäisemistä tärkeiden kumppaneidemme SOS-Lapsikylän, Planin, Vanhustyön keskusliiton, Hopen ry:n ja Suojellaan Lapsia ry:n kanssa.