Omanlaiset perheet ovat arjen voimavara

Työnantajana DNA ymmärtää tämän. Perheystävällisyys on meillä ennen kaikkea käytännön tekoja. Yhdelle se tarkoittaa lisää aikaa harrastuksille tai ystäville, toiselle joustavaa työntekoa perheen tarpeet huomioiden.

Olemme jo vuosien ajan noudattaneet tiettyä filosofiaa: Tyytyväisimmät asiakkaat voidaan saavuttaa vain, kun henkilöstö voi hyvin. Tämän vuoksi pidämme tärkeänä olla aidosti perheystävällinen työnantaja, tasa-arvoisesti ja yhdenveroisesti, kaikenlaisille perheille.

Kehitämme käytäntöjämme jatkuvasti ja pyrimme huomioimaan erilaiset perhetilanteet yhä tasa-arvoisemmin ja yhdenvertaisemmin. Olemme nostaneet perheystävälliset käytännöt yhdeksi merkittävimmistä kehityskohteistamme työnantajana.
Marko Rissanen, henkilöstöjohtaja

DNA huomio henkilöstönsä omanlaiset perhetilanteet

Sinkku tai parisuhteessa, ikääntyvät vanhemmat, lapsiperheen ruuhkavuodet, rakas lemmikki?

Esimerkkejä erilaisiin elämäntilanteisiin sopivista käytännön perheystävällisistä teoista on useita. Jo vuodesta 2012 asti DNA:lla on tehty töitä mutkattomasti. Tämä tarkoittaa, että jos työtehtävä ei ole sidottu paikkaan tai aikaan, voi työn tehdä missä ja milloin vain, ilman esimiehen erillistä lupaa. Myös heille, joille tämä vapaus ei työnkuvan perusteella ole mahdollista, on tarjolla suuri määrä joustoja ja mahdollisuuksia vaikuttaa omiin työaikoihin.

Pienenä erikoisuutena DNA:lla on käytössä myös isovanhempainvapaa, eli viikon mittainen palkallinen vapaa, joka on tarkoitettu isovanhemman ja lapsenlapsen yhdessäoloon sekä lapsiperheen arjessa auttamiseen. Vapaaseen ovat oikeutettuja myös uusioperheen sekä adoption kautta isovanhemmiksi tulleet työntekijät. DNA:lla on myös sopimus sairaan lapsen kotihoitopalvelusta. Palvelu on vanhemmalle kuluton vaihtoehto kotiin jäämiselle silloin, kun lapsi sairastuu.

DNA huomio myös heidät, joiden perheessä ei ole lapsia tai lapsenlapsia. Työn joustot ja riippumattomuus sijainnista ovat tietenkin läsnä päivittäisessä työssä tasa-arvoisesti kaikilla, perhetilanteeseen katsomatta. Monet yrityksen tilaisuudet ja hyvinvointipäivät ovat avoimia henkilöstön perheille laajasti – siis myös vaikkapa ystäville tai sisaruksille. Henkilöstöllä on myös mahdollisuus vaihtaa lomarahat ylimääräisiksi vapaapäiviksi.

Tarjolla on myös henkilöstölle maksuton Auntie-palvelu, joka auttaa arjen vaikeiden tilanteiden selättämisessä, aina parisuhdehaasteista muihin haastaviin tilanteisiin. DNA tekee lisäksi yhteistyötä Gubbe-sydänystäväpalvelun kanssa, jonka tarkoituksena on vähentää perheen kantamaa huolta rakkaasta ikäihmisestä. Tyypillinen tilanne on, että ikäihmisen luona ei päästä itse vierailemaan niin usein kuin olisi halu tai tarve. DNA maksaa puolet palvelun kustannuksista.

Tutustu kaikkiin henkilöstöetuihimme täältä!

Pyysimme DNA:laisilta piirroksia heidän perheistään. Kuvat kertovat perhekäsitysten omanlaisuudesta.

Meidän perhe -videoilla DNA:laiset kertovat omista perheistään sekä työn ja perheen sovittamisesta yhteen.

Videoupotuksen oikeasta yläkulmasta voit avata listan ja katsoa muita sarjaan kuuluvia videoita!

 

Perheystävällinen työpaikka -tunnus

Väestöliitto on myöntänyt meille Perheystävällinen työpaikka -tunnuksen. Tunnuksen myöntämisen arviointikriteereinä olivat perheystävällisen henkilöstökyselyn tulokset, tekemämme kehittämissuunnitelman laatu ja toteutuminen sekä Väestöliiton kartoitukset eri toimipisteissämme liittyen perheystävällisyyden toteutumiseen käytännössä.

Väestöliiton ohjelman idea on, että jokaisella on perhe. Perhe koskettaa meitä kaikkia, sillä meillä kaikilla on itselle läheisiä ihmisiä. Käsitteenä perhe kattaa DNA:lla nämä kaikki läheiset ihmiset. DNA on ollut mukana Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa, vuodesta 2015. Ohjelmassa huomio kiinnitetään yrityksen tärkeimpään pääomaan – henkilökuntaan.

Lue lisää: Väestöliitto uusi jälleen DNA:n Perheystävällinen työpaikka -tunnuksen

 

 

Tutustu DNA:laisten perhe-elämän ja vapaa-ajan etuihin

Viihtyvä ja hyvinvoiva henkilöstö on tärkein voimavaramme.

DNA sai Pron tasa-arvopalkinnon työstään perheystävällisyyden eteen

"Kun henkilöstö voi hyvin, niin yrityskin menestyy."

Monelle ystävät, lemmikit ja lapsenlapset ovat osa perhettä

Yli puolet työikäisistä suomalaisista (57 %) pitää tärkeänä, että työnantajalla on perheystävällisiä käytäntöjä.

Hae DNA:lle!

Kiinnostuitko? Katso avoimet tehtävämme!