Telenor Group

DNA on osa Telenor-perhettä

DNA:n omistaja on norjalainen Telenor Group, joka on johtava tietoliikennetoimija Pohjoismaissa ja Aasiassa. Telenorilla on 183 miljoonaa asiakasta, noin 13 miljardin dollarin vuosiliikevaihto ja yli 19 000 työntekijää. Sillä on merkittävä asema kaikilla markkina-alueillaan, joihin kuuluvat Norja, Suomi, Bangladesh, Tanska, Malesia, Myanmar, Pakistan, Ruotsi ja Thaimaa.

Telenor on sitoutunut vastuulliseen yritystoimintaan, ja sitä ajaa eteenpäin intohimo yhteisöjen kehittämiseen. Yhteyksien luominen on ollut Telenorin toimialaa jo yli 160 vuotta, ja yrityksen tavoitteena on yhdistää asiakkaat heille tärkeimpien ihmisten ja asioiden kanssa. Telenor on listattu Oslon pörssissä. Lisätietoja Telenor-konsernista saat osoitteesta www.telenor.com.

Telenorin myötä uusia palveluita DNA:n asiakkaille

Kun Telenor osti DNA:n vuonna 2019, se oli havainnut DNA:n olevan vahva ja kasvava yritys, jolla on terve perusta. DNA:ssa nähtiin selkeitä kasvu- ja kehittymismahdollisuuksia, jotka saavutettaisiin tarjoamalla entistäkin edistyneempiä palveluita sekä hyödyntämällä keskinäisiä synergioita ja Telenorin vahvaa asemaa Pohjoismaissa ja maailmalla.

DNA jatkaa toimintaansa omalla brändillään, eikä omistajanvaihdoksella ole vaikutuksia asiakassuhteisiin. Tarjolle on kuitenkin tulossa useita mielenkiintoisia, uusia palveluita. Ensimmäisenä yhteistyöhankkeena avasimme yritysasiakkaille toteutetun Nordic Connect -palveluun.


Lue lisää: Näin Telenor osti DNA:n