Vastuullisuus DNA:lla

Olemme luomassa yhteyksiä, joiden avulla kaikki on mahdollista. ​Kun yhteydet toimivat, ihmiset ovat lähempänä toisiaan, työt sujuvat ja yhteiskunnassa kaikki toimii. ​

Yhdistämme tärkeimmät

Meillä on tärkeä tehtävä, jonka kannamme ylpeydellä. Laadukkaat yhteydet, toimivat laitteet, digiosaaminen ja osallisuus digitaalisessa yhteiskunnassa ovat yksityisasiakkaiden ja yritysten sujuvan arjen perusedellytys. DNA:lla on vastuu verkkoyhteyksien ja -palveluiden tuottamisesta jo miljoonille ihmisille, ja haluamme hoitaa tehtävämme hyvin.

Vastuullisuus on meille kuitenkin myös paljon muuta. Teemme paremmin kuin velvoitetaan, panostamme ihmisten hyvinvointiin ja luomme kestävää yhteyttä ympäristöön. Pidämme hyvää huolta asiakkaistamme, henkilökunnastamme ja yhteiskunnan avuntarvitsijoita.

DNA:n viisi vastuullisuuden kulmakiveä

Vastuullisuustyössämme on viisi keskeistä osa-aluetta: digitaalinen yhdenvertaisuus, erinomainen työpaikka, ilmastoystävällinen liiketoiminta,  luotettava tietoturva ja tietosuoja sekä hyvä hallinto.

Digitaalinen yhdenvertaisuus

Edistämme digitaalisen yhdenvertaisuuden toteutumista Suomessa.

Erinomainen työpaikka

Tavoitteenamme on olla Suomen halutuimpia työnantajia. Työmme kulmakivenä on hyvinvoiva henkilöstö.

Ilmastoystävällinen liiketoiminta

DNA:lla on kunnianhimoiset ilmastotavoitteet.

Luotettava tietoturva ja tietosuoja

Haluamme olla asiakkaidemme luottamuksen arvoisia tekemällä töitä vahvan tietoturvan ja tietosuojan eteen.

Hyvä hallinto

Hyvä hallinto on toiminnan perusta, ja se ulottuu omasta toiminnastamme toimittajiin ja alihankkijoihin.

Teemme DNA:lla tärkeää työtä rakentaessamme, ylläpitäessämme ja kehittäessämme yhteiskuntamme yhteyksiä – joita ilman moni asia ei olisi mahdollista. Teemme tämän työn sydämellä ja vastuullisesti.

Tuuli Nummelin DNA:n vastuullisuuspäällikkö

Vastuullisuusuutiset DNA:lla

Laitteiden kierrätys

Kun vanha puhelimesi tulee tiensä päähän, voit kierrättää sen turvallisesti DNA Kaupoissa.

Ilmastoystävällisyys

Kasvavat datamäärät vievät paljon sähköä – 5G tarjoaa silti myös ratkaisua nousevaan ilmastokuormaan.

Digitaalisen yhdenvertaisuuden tutkimus

Joka kolmas alle 25-vuotias on kärsinyt yksinäisyydestä yhteiskunnan digitalisoituessa.

Monimuotoisuus

Saisitko sinä töitä vieraassa kieli- ja digiympäristössä? DNA:n ja Planin projekti auttaa maahanmuuttajanuoria.

Ota yhteyttä

DNA:n viestintä ja yritysvastuu viestinta@dna.fi

yritysvastuupäällikkö Tuuli Nummelin

viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Vilhelmiina Wahlbeck

etunimi.sukunimi@dna.fi