Kun jokainen voi olla oma itsensä
Dakota Robin on DEI-kouluttaja ja ihmisoikeusaktivisti, joka kouluttaa suomalaisia yrityksiä ja työntekijöitä yhdenvertaisemman ja inklusiivisemman työelämän saavuttamiseksi. Hän uskoo, että työyhteisö menestyy ja kehittyy paremmin, kun sen jäsenet saavat olla turvallisesti oma itsensä.
Katso Dakota Robinin vinkit, miten jokainen voi itse edistää yhdenvertaisuutta.
Yhdessä tärkeän asian puolesta
Viisi vuotta sitten me, eli DNA, Elisa ja Telia aloitimme yhdessä ainutlaatuisen yhteistyön Helsinki Priden kumppaneina edistääksemme yhdenvertaisempaa työelämää. Yhteistyö on synnyttänyt muun muassa yhteiset monimuotoisuuden teesit, joita olemme sitoutuneita noudattamaan. Tavoitteemme on, että kaikki saisivat olla työpaikoilla omia itsejään.
Millainen on yhdenvertainen työpaikka?
"Yhdenvertaisuus merkitsee yhtäläisiä mahdollisuuksia, antaen tilaa niille tavoitteille ja tarpeille, joita meillä kullakin työelämässä on", Viivi DNA:lta kertoo.
Kesäkuussa vietetään Pride-kuukautta
Yhdessä tekemisessä on voimaa ja vaikutusta, siksi DNA, Elisa ja Telia ovat viidettä vuotta mukana tukemassa Helsinki Prideä. Nostamme yhdessä esiin työelämän monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden tärkeyttä. Haluamme, että jokainen suomalainen voi kokea itsensä työssään arvostetuksi.
Helsinki Pride on ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtuma, joka tukee ja edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen hyvinvointia ja oikeuksia. Helsinki Prideä vietetään kesäkuun ajan ja tapahtuma huipentuu Pride -viikkoon 26.6.-2.7.2023.