Puhelimen kierrätys on aina ekoteko
Miksi laitteiden kierrätys on tärkeää?
Puhelinten kierrättäminen on fiksua niin ympäristön kuin ihmisoikeuksien kannalta. Kiertotalouden näkökulmasta on tärkeää, että puhelimet saavat mahdollisimman pitkän käyttöiän. Tämän lisäksi kierrätysmateriaalien hyödyntäminen on huomattavasti ilmastovaikutuksiltaan pienempi kuin uuden raaka-aineen kaivaminen maaperästä.
Lisäksi valitettavasti puhelimien raakamateriaalien kerääminen toimii monessa maassa osittain lapsityöllä. Suhtaudumme DNA:lla vakavuudella toimitusketjun valvontaan, ja teemme töitä taataksemme vastuulliset toimintatavat myös yhdessä Telenorin kanssa.
Päätelaitteista voidaan saada asianmukaisilla kierrätysmenettelyillä arvokkaaseen kiertoon metalleja, sillä älypuhelinten ja tietokoneiden akuissa ja näytöissä käytetään muun muassa kultaa, platinaa, hopeaa ja kuparia.
Kiertotalouden lisääminen on yksi ilmastotyömme merkittävimmistä teemoista. Tavoitteenamme on vuoteen 2030 mennessä kasvattaa kierrätykseen saatujen mobiililaitteiden määrä 30 prosenttiin (suhteessa kuluneen vuoden aikana myytyihin uusiin mobiililaitteisiin). On tärkeää, ettei laitteiden sisältämiä haitallisia alkuaineita pääse luontoon. Siksi matkapuhelimia ja muuta elektroniikkaa ei koskaan saa heittää luontoon tai sekajätteeseen.
Laitteiden kierrätys DNA:n kautta on helppoa
DNA:lle ottaa vastaan kaikkia myymiään tietotekniikkalaitteita, kuten puhelimia ja modeemeja, kierrätykseen ja huolehdimme niiden asianmukaisesta käsittelystä kumppanimme kanssa. Päätelaitteen voi tuoda koska tahansa DNA Kauppaan kierrätettäväksi. Annetuista puhelimista, tableteista ja valikoiduista älykelloista voi myös saada hyvityksen vaihdossa uuteen.
Päätelaitteiden kierrättäminen tapahtuu vastuullisesti ja tietoturvallisesti. Kaikki DNA:lle kierrätettäväksi tai vaihdossa tuodut laitteet käsitellään tietoturvallisesti. Laitteista poistetaan niissä mahdollisesti vielä olevat asiakkaan tiedot niin, että tietoja ei voida enää palauttaa. Pääset lukemaan lisää DNA Laitehyvitys -palvelustamme täältä.
DNA:n kautta kierrätettiin yli 20 000 päätelaitetta vuonna 2025
Käytettyjen puhelinten verkkokauppamme, Vaihtokapula
DNA on jo pitkään auttanut asiakkaitaan kierrättämään puhelimia ja tarjonnut käytetyistä puhelimista vaihtohyvitystä. DNA Laitehyvitys -palvelua kehitetään myös jatkuvasti lisää asiakkaiden toiveita kuunnellen.
Perustimme vuoden 2023 tammikkussa käytettyjen puhelinten nettikaupan, Vaihtokapulan, jonka myötä aloitimme myös käytettyjen puhelinten myynnin. Vaihtokapulan tavoitteena on kiihdyttää älypuhelinten kiertotaloutta tekemällä käytetyn puhelimen ostamisesta ja myymisestä helppoa ja turvallista.
Elektroniikkaromu on maailman eniten kasvava jätevirta. Lisäksi kännykät sisältävät paljon arvokkaita jalometalleja, joiden louhimisen hiilijalanjälki on merkittävä. Kiertotalouden näkökulmasta onkin erityisen tärkeää, että puhelimet saavat mahdollisimman pitkän käyttöiän. Tutustu Vaihtokapulaan.
DNA Palvelulaite yritysasiakkaillemme mahdollistaa laitteiden vaivattoman kierrätyksen
DNA Palvelulaite eli DaaS (Device as a Service) huolehdimme laitteiden toimittamisen lisäksi niiden elinkaaripalveluista samassa paketissa. DNA Palvelulaite voi olla yritykselle hyvä ratkaisu myös vastuullisuusnäkökulmasta, kun sopimuskauden lopuksi palvelulaitteet kierrätetään sekä tietoturvallisesti että ympäristöystävällisesti DNA:n toimesta. Lue lisää palvelusta täältä.
Kierrätämme tarkkaan myös omat jätteemme
Meille on tärkeää, että asiakkaamme kierrättävät laitteensa, mutta samalla teemme tarkkaa kierrätystä sisäisesti. Merkittävimmät jätemäärät DNA:lta syntyvät, kun verkkoa uudistetaan.
Pyrkiessämme eroon vanhenevasta ja energiasyöpöstä teknologiasta meille syntyy muun muassa seuraavaa jätejakeita:
- kaapelit (kupari, kuitu, virta)
- sähkö- ja elektroniikkaromu
- lyijyakut
- akut ja paristot
- metallit (mm. pelti, lajittelematon teräs, sekalaiset rautametallit)
- puhelinpylväät (myös kreosootillä ja suolapaineella kyllästetyt)
- tukiasematelineet
Suunnittelemme kaikki työmme tarkasti verkonrakennuskumppaneiden kanssa. DNA seuraa myös tarkasti kierrätyspisteiden astioiden täyttymistä ja suunnittelee jätteiden jättömatkat energiatehokkaiksi. Näin säästämme niin kuskien ajokilometrejä, kuin turhia päästöjä. Myös DNA:n toimistoissa sekä DNA Kaupoissa kierrätetään asianmukaisesti kaikki syntyvä jäte biojätteestä tietoturvapaperiin.
Kierrätysmateriaalien hyödyntäminen nettilaitteidemme ja pakkauksiemme osalta
DNA pyrkii lisäämään yhä enemmän kierrätysmateriaalia osana tuotteistuksiaan ja on aloittanut tämän edistämisen omien WiFi 7 -laitteidensa osalta (DNA Kotireititin WiFi 7 EE3110 ja DNA Kotireititin WiFi 7 Pro EE4600). Tuotteista 35% on kierrätysmuovia samalla, kun näiden käyttöohje ja pakkaus ovat 100% kierrätyspahvista. DNA seuraa ja kehittää laitevalikoimansa ympäristövaikutuksia osana vastuullisuustyötään.
Reititinlaitteidemme hiilijalanjäljestä
Kyseisten reittimien ympäristövaikutukset on arvioitu kattavasti koko elinkaaren ajalta (LCIA). Tulokset osoittavat, että suurin osa hiilijalanjäljestä syntyy laitteen käytön aikana, minkä vuoksi energiatehokkuus ja pitkä käyttöikä ovat keskeisiä tekijöitä. Laitteissa hyödynnetään myös kierrätettyjä materiaaleja, mikä auttaa pienentämään valmistuksen ympäristövaikutuksia.
Kuinka suuri on reitittimien hiilijalanjälki?
DNA Kotireititin WiFi 7 EE3110‑reitittimen hiilijalanjälki koko sen elinkaaren ajalta on noin 40 kg CO₂e. Tehokkaamman DNA Kotireititin WiFi 7 Pro EE4600 vastaava luku on noin 76 kg CO₂e. Laskelmat huomioivat laitteen valmistuksen, kuljetuksen, käytön ja kierrätyksen.
Miksi EE4600 kuormittaa ympäristöä enemmän?
EE4600 on teknisesti kehittyneempi ja tehokkaampi laite. Se kuluttaa käytön aikana enemmän energiaa, ja siksi sen hiilijalanjälki on suurempi kuin EE3110‑mallissa.
Mistä hiilijalanjälki pääosin syntyy?
Suurin osa reitittimen ilmastovaikutuksista syntyy käytön aikana, eli siitä sähköstä, jota laite kuluttaa kotona tai toimistolla. Käyttövaihe vastaa noin kahta kolmasosaa koko hiilijalanjäljestä. Seuraavaksi merkittävin vaihe on laitteen raaka‑aineiden valmistus.
Onko laitteissa käytetty kierrätettyjä materiaaleja?
Kyllä. Laitteissa käytetään kierrätettyjä materiaaleja erityisesti muoviosissa. Kierrätysmateriaalien käyttö auttaa vähentämään ympäristövaikutuksia jo ennen kuin laite otetaan käyttöön.
Entä jos kierrätettyjä materiaaleja ei käytettäisi?
Tätä varten ei ole erillistä laskelmaa, mutta yleisesti voidaan sanoa, että ilman kierrätettyjä materiaaleja laitteiden hiilijalanjälki olisi jonkin verran suurempi. Vaikutus kohdistuisi erityisesti raaka‑aineiden valmistusvaiheeseen.
Miten käyttäjä voi itse vaikuttaa?
Suurin ympäristöteko on käyttää laitetta pitkään. Kun reititin palvelee useita vuosia eikä sitä vaihdeta tarpeettomasti, sen vuotuinen ilmastovaikutus pienenee merkittävästi. Laitteen tullessa elinkaarensa päähän, on tärkeää saada laite myös kierrätykseen. DNA vastaanottaa kierrätykseen jälleenmyymiään laitteita jokaisessa DNA Kaupassa.
Huom! On tärkeää huomioida kuitenkin, että vanhentunut reititin voi olla tietoturvariski, josta myös Supo on muistuttanut. Vanhentunut reititin voi altistaa koko kotiverkon vakaville tietoturvariskeille. Tietoturvan kannalta tärkeintä on se, saako laite edelleen säännöllisiä päivityksiä.